Etusivu  |  Uutiset  |  Tutkinnot  |  Hallitus  |  Kuvia  |  Jäärata  |  Linkit  |  Palaute

Pikkujoulut 12.11.2005

    Pertunmaan Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietettiin jalleen kerran sisäkartingradalla Jyväskylässä. Edellisen vuoden kilpailusta innostuneena päätimme ajaa uudestaan kilpaa samalla radalla ja samalla antaa mahdollisuus revanssiin niille, joilla ei ajo kulkenut edellisellä kerralla. Kilpailu ajettiin normaalin kaavan mukaan, eli ensin lämmittelyt, sitten aika-ajot ja lopuksi finaalit. Kisaan lähti mukaan 22 kuljettajaa, joiden taso oli tänä vuonna yllättävän kova. Yleiskilpailun voiton ja komean Vuoden Rattikettu kiertopalkinnon nappasi itselleen Jesse Kauppi. Finaalin toiseksi ajoi Juha Pippuri ja kolmanneksi Jarkko Ruuth. Nopeimman kierrosajan päivän aikana ajoi Sami Latvanen, kierrosaika oli samalla Jyväskylän Karting Centerin rataennätys!

    Kilpailun jälkeen palkittiin nopeimmat kuljettajat sekä vuoden aikana ansioituneet jäsenet. Kotimatkalla poikkesimme syömään ja loppumatka menikin kilpailutapahtumien spekuloinnin parissa.

    Iso kiitos kaikille mukana olleille!

    Palkitut jäsenet 2005:

  • Vuoden toimitsija: Juha Ahonen
  • Vuoden tiimi: Kale & Juha Racing
  • Vuoden kartingkuljettaja: Jesse Kauppi
  • Vuoden kilpailija: Kalevi Pippuri
  • Vuoden kilpailija: Juha Pippuri
  • Vuoden aktiivijäsen: Pasi Salmikunnas
  • Vuoden aktiivijäsen: Tero Väänänen
  • Yrittäjämalja (kiertopalkinto): Juha Ahonen
  • Rattikettu 2005: Jesse Kauppi

    Kartingkisan tulokset:

    D-Finaali:
    1. Pasi Salmikunnas 
    2. Pekka Ruuth+2,734
    3. Atte Ahonen+7,664
    4. Jukka Kauppi+8,045
    5. Jyrki Nurminen+20,017
    6. Juha Ahonen1 kierros

    C-Finaali:
    1. Tero Väänänen 
    2. Jarkko Ruuth+7,825
    3. Santeri Nurminen+13,066
    4. Jarkko Savolainen+18,732
    5. Pasi Salmikunnas+24,732
    6. Kalevi Pippuri+28,920
    7. Lauri Tuominen1 kierros

    B-Finaali:
    1. Ville Pippuri 
    2. Jarkko Ruuth+5,318
    3. Leo Kuhanen+7,168
    4. Markus Latvanen+12,992
    5. Miika Salmikunnas+13,693
    6. Tero Väänänen14,651
    7. Jarkko Tiusanen20,750

    A-Finaali:
    1. Jesse Kauppi 
    2. Juha Pippuri+9,188
    3. Jarkko Ruuth+17,902
    4. Juho Juhanen+18,571
    5. Arto Leppakangas+23,771
    6. Sami Latvanen+24,949
    7. Ville Pippuri+30,561

    Nopein kierrosaika:
    1. Sami Latvanen29,160
    2. Jesse Kauppi29,308
    3. Atte Ahonen29,538
    4. Juho Kuhanen29,614
    5. Ville Pippuri29,679
    6. Juha Pippuri29,679
    7. Miika Salmikunnas29,727
    8. Jarkko Ruuth29,733
    9. Leo Kuhanen29,744
    10. Markus Latvanen29,832
    11. Tero Väänänen29,868
    12. Pekka Ruuth29,876
    13. Arto Leppäkangas29,888
    14. Jarkko Tiusanen29,893
    15. Lauri Tuominen30,018
    16. Kalevi Pippuri30,131
    17. Santeri Nurminen30,140
    18. Jarkko Savolainen30,210
    19. Pasi Salmikunnas30,221
    20. Jukka Kauppi30,225
    21. Juha Ahonen30,629
    22. Jyrki Nurminen30,668


© Pertunmaan Urheiluautoilijat Ry