Kilvanajo autolla on tunnetusti kallis harrastus. Kustannuksien leikkaamiseksi Pertunmaan Urheiluautoilijat päättikin ratkaista seuran rallimestaruuden ajosimulaattoreiden avulla.
PELIKAnetin Sega Rally -peleillä ABC-Kuortin peliosastolla ajetussa kilpailussa kustannukset oli minimoitu niin totaalisesti, että ajaminen ei maksanut kilpailijoille euroakaan. Myöskään ulosajoista ei seurannut aineellisia eikä henkilövahinkoja. Kilpailijoiden otteista näki kuitenkin, että harjoiteluun oli sijoitettu jokunen lantti.
Aika-ajoihin osallistui 23 kilpailijaa, joista 16 pääsi jatkoon. Tässä vaiheessa erittäin nopeiksi osoittautuivat seuran nuoret kartingkuljettajat, vaikka paalupaikka ja pari seuraavaakin sijaa menivät kokeneemmille kuljettajille.
Nopein aika-ajossa oli Miika Salmikunnas ja toiseksi ajoi Pasi Salmikunnas. Ajokaavio heitti veljekset vastakkain jo välierässä, jossa Miika putosi. Hän pääsi vielä uusimaan viidennestä palkinnosta, jonka hän voittikin ennen Arto Sairasta. B-finaalissa Tero Väänänen voitti nuoren Jesse Kaupin.
Pudotuspeleissä ajajien taitoja testattiin vaihtamalla ajoalustaa sorasta asvalttiin ja lumeen. A-finaalissa autoina olivat rajut Lancia Stratokset ja ratana öinen Rivieran rantatie. Vaativan kisan voitti Pasi Salmikunnas ja kakkoseksi sijoittui Tomi Väänänen.